Elämän kehittyminen maapallolla on ollut loogista mutta ei järjellistä.

Ihmisen elämä on kuin lentokalan hyppy ikuisuuden meressä.

Jos kehittyneestä sivilisaatiosta lähetetty avaruusalus lähestyisi maapalloa, sen olisi parasta vain kiertää maata turvallisen välimatkan päästä.

Kylläisen elämässä voi olla paljonkin ongelmia, mutta nälkään nääntyvällä vain yksi.

Pandemiat, nälänhädät ja suuret luonnonkatastrofit ovat luonnon omia keinoja viivästyttää maailman tuhoutumista.

Tietämättömyys ei ole tyhmyyttä, paitsi ellei haluakaan tietää.

Jos erehtymätön erehtyy, kaikki on tietysti ollutkin suunniteltua.

Päästäkseen varmasti paratiisiin ei tarvitse kuolla, vaan nukahtaa vain miellyttävään uneen.

Köyhällä viisaalla ei ole kadehtijoita.

Suurmiehen suuruuden mittari: montako seuraajaa mahtuu hänen jättämäänsä aukkoon.

Täysin tarpeettoman tai korvaamattoman virkamiehen poistuessa olisi järkevintä lopettaa virkakin.

Tyhjyyden kammo ei välttämättä koske ihmisen päätä.

Rajaton omaisuuden lisääminen muuttuu numeropeliksi, jossa tyydytys tulee onnistumisen ilosta ja vallan suuruudesta.

      Lopuksi kevennys runomuodossa. Olen antanut sen odottaa julkaisua toistakymmentä vuotta.

Ongelmia, elämää suurempia, oli hällä täpötäynnä pää
ja niitä ratkomaan askelin joutuisin hän harppoi lähikapakkaan.

Kuluivat tunnit, ja sieltä pois kun ontui
silmä musta, huuli halki, nenä turvoksissa,
ja ongelmat edelleenkin päätä pullistain.