Filosofiat viitoittavat ihmiskunnalle polut, mutta jokaisella niistä on eri päämäärä.

Valittu filosofia voi olla lääkettä kansojen sairauksiin, mutta väärin ymmärrettyna myrkkyä.

Virallisen totuuden kieltämisestä voi joutua ammuttavaksi, arkitotuuden kieltämisestä saa vain tyhmän maineen.

Historiankirjoituksista kymmenesosa käsittelee ihmisten saavutuksia, loput erehdyksiä.

Jos eläimet kirjoittaisivat omat historiansa, ihmiset olisivat niissä vaarallisimmat eläimet.

Ihmiskunnan historiassa yleisin syy ennenaikaisiin kuolemiin on kulkutautien lisäksi toinen ihminen.

Kun hullut saavat vallan, tervejärkiset kootaan keskitysleireille.

Idealistin tikkaista puuttuvat aina ylimmät puolapuut.

Luonnon tasapainoiluyrityksissä ihmiskunta on kohtalokas vaa'ankieli.

Jos kapitalistit aikoinaan olisivat olleet viisaampia tulojen jakamisessa, Marx ehkä olisi jäänyt eläkkeelle tullimiehenä tai kansakoulun opettajana.

Pääomasijoittajien ja sosiaaliavustettujen tulot virtaavat samoista lähteistä eri kanavia pitkin.

Vapaaehtoinen hyväntekeväisyys tuo mielihyvää, pakollinen on verotusta.

Mihin taivasta ja helvettiä tarvittaisiin, jos ihmisiä ei olisi?

Samassa tilanteessa jossa tosikko heittää kivellä, huumorintajuinen käyttää villalankakerää.

Vastasyntyneen lapsen vanhemmat saavat elää oman unohtuneen lapsuutensa uudestaan, isovanhemmat sen sijaan voivat poimia rusinoita pullasta.

Jokainen on myös jonkun toisen näköinen, ei omaa ulkonäköä jokaiselle riitä.

Herrasmies pyytää aina anteeksi jos saapuu täsmälleen sovittuun aikaan ja paikkaan, jossa nainen on kärsimättömänä odottanut jo kauan.

Miehen elämänkaari on vaaksan mittainen. Naisen vaginasta hän on maailmaan tullut ja sinne hän koko aikuisen ikänsä mielii takaisin.