Hallitsematon joukko on parhaimmillaan jäsentensä viisauden summa, pahimmillaan tyhmyyden tulo.

Kun on päästy lailliseen yhteiskuntajärjestykseen, seuraava tavoite on pyrkiä oikeudenmukaiseen.

Taistelu rauhan puolesta. Mikä paradoksi!

Maailmankaikkeuden luhistuminen ratkaisee kaikki ongelmat. Seuraavan alkuräjähdyksen jälkeen ne alkavat taas alusta.

Ihmisen aikuistuminen tapahtuu alhaalta ylöspäin. Viimeisenä on pään vuoro.

Luja usko saattaa siirtää vuoria, mutta ei aina parempaan paikkaan.

Epämiellyttävät tosiasiat pyritään kumoamaan innokkaammin kuin miellyttävät valheet.

Jos pyrit olemaan kaikille mieliksi, saat kohta kaikki vastaasi.

Kun löydät aihetta toisen moittimiseen, ethän unohda kiitellä itseäsi.

Ihminen on ystävänsä ansainnut. Myös heidän puuttumisensa.

Kehittymättömän onnettomuus on liika vapaus, kehittyneen ongelma on vapauden puute.

Hänellä on menestystä joka ensimmäisenä sanoo julki sen mitä kaikki ovat mielessään ajatelleet.

Pakko herättää vastustusta, vapaaehtoisuus välinpitämättömyyttä, oikeus halua.

Väittelyssä pyritään totuuteen, riidassa voittoon..

Orjille riittää aina työtä.

Tavat ja muodot ovat yksinkertaisen salakuoppa, keskinkertaisen tuki, kehittyneen este.

Ihmisen kekseliäisyydellä ei ole rajoja. Meidän aikamme on keksinyt kertakäyttö-maapallon.

Menestyvällä poliitikolla on terävät kyynärpäät, valikoiva muisti, kyky esittää kaikki asiat tulkinnanvaraisesti, valehdella sujuvasti kansan edessä, ja rajaton usko korvaamattomuuteensa.

Käytännön demokratiassa hallitus on kansaa kehittyneempi, diktatuurissa taas päinvastoin.

Diktaattorin hallitsemisohje: salaa, valehtele ja pakota kansa uskomaan.

Voiman ympärillä on aina myötäilijöitten sädekehä.

Valta on luonteen virheitten suurennuslasi.

Sota on tilapäinen taka-askel sivistyksestä barbariaan.

Yleinen mielipide painaa kuin vuori, vaikka se olisi syntynyt kourallisesta pölyä.

Onni on niiden puolella, jotka luottavat enemmän tosiasioihin kuin onneen.

Ihmisten periaatteet ovat kuin kengät: uusina hiertävät, käytettyinä mukavat mutta vanhenevat malliltaan, lopuksi kuluvat puhki.

Ellei ole aikaa ajatella, on aikaa tehdä erehdyksiä.

Hyvyys on erinomainen sijoitus: pääoma ei jaettunakaan pienene, korko on erinomainen ja luottotappiotkin pienet.

Pienten tosiasioitten tukipönkät pitävät pystyssä suurtakin valhetta.

Monet julkisuuden henkilöt kylvävät ajatuksiaan kuin maanviljelijät jyviä. Tosin itävyysprosentti tahtoo olla huomattavasti pienempi.

Auta minua selviytymään ongelmistani mutta älä vaadi minua muuttamaan tapojani!

Nälkään kuolevilla ei ole kulttuuria. He ovat syöneet sen.

Kun proletaarit yhtyvät, tuloksena on vain lisää proletaareja.

Kapitalisti on mielestään asemansa ansainnut, mutta proletaari syyttää kohtalostaan toisia.

Kukaan ei pidä ökyrikkaista, mutta kaikki haluaisivat tulla sellaiseksi.

Niin köyhää valtiota ei ole, etteikö se pystyisi tekemään diktaattoristaan miljardööriä.

Demokratiassa hallitsija palvelee kansaa, diktatuurissa kansa hallitsijaa.

Elämäntapa-sairaudet ovat ei-toivottuja kutsuvieraita.

Tunnesyyt paketoidaan usein järjen käärepaperiin.

Todella suuri ihminen elää monta elämää ja elättää kuolemansa jälkeen monta tutkijaa.

Aforismi on ajatuksen siemen ja hedelmä.