Bush esikuntineen ajatteli, että kun Saddam on syösty vallasta, kaikki sujuu hyvin itsestään. Jälkihoito jäi suunnittelematta tai jätettiin armeijan vastuulle, joka on ammattitaitoinen sotimisessa mutta ei enää muussa. Olisi tarvittu psykologeja ja kansantieteilijöitä eikä kenraaleja. Eli toinen puoli on vielä tekemättä ja demokraatit kiviriippana asettelemassa käsirautoja presidentin loppukauden ajaksi.

Vetoa yleiseen mielipiteeseen, ellet halua joutua vastuuseen omistasi.

Diktaattori tarvitsee vallassa pysyäkseen uhkaavia vihollisia. Ellei niitä ole, ne on hankittava.

Diktaattorin jälkeen tulee usein toinen diktaattori.

Lääkäri aiheuttaa kipua parantaakseen vakavan sairauden, diktaattori pitääkseen sairauden ennallaan.

Kiihkoilu on puuttuvan tiedon käytetyin korvike.

Jokainen lukko on epäluottamuksen osoitus kaikille joille ei ole annettu avainta.

Henkilön oppineisuus nähdään papereista, mutta sivistyneisyys on arvioitava elävässä elämässä.

Monet suuret luovat ihmiset ovat imeneet käyttövoimaa lähimmäisistään ja kuluttaneet heidät itsekkäästi loppuun.

Tiedon hankkiminen ja omaksuminen vaatii vaivannäköä, tietämättömyys saadaan syntymälahjana.

Ihmiskunta kehittyy sukupolvittain askeltaen niin hyvässä kuin pahassakin. Siksi pitäisi varoa kasvattamasta lapsia vain vanhempiensa kopioiksi.

Lasten elättäminen on vanhempiensa vastuulla. Aikuisuuteen kasvattaminen on tuon vastuun siirtämistä kasvatettavalle itselleen.

Voimakkaamman oikeuden käyttäminen koulukiusaamisesta valtioitten väliseen sotiin on ihmisessä piilevä kivikautinen jäänne luonnon valinnasta, jota sivistys ei ole kitkenyt pois.

Ihminen on puheittensa, tekojensa, syntyperänsä ja näkyvän olemuksensa summa.

Opetus valmistaa kansalaisia, persoonallisuus on tehtävä itse.

Pieni lapsi ja hänen isänsä uskovat isän olevan aina oikeassa. Lapsen arvostelukyvyn kehittyessä vain isä uskoo niin.

Uudella isällä on kaksinkertainen tehtävä: on ensin kasvettava isäksi ja sitten opittava kasvattamaan lapsia. Jos epäonnistuu ensimmäisessä, ei onnistu toisessakaan.

Lapsen elämä alkaa arvoituksella: kuka on biologinen isä. Sitä ei tiedä aina äitikään.

Ihminen pyrkii korjaamaan ulkomuotonsa viat suurinkin uhrauksin, mutta henkisesti useimmat katsovat olevansa täysin valmiita.

Joissakin kulttuureissa naisen paikka on vain kotona - samoin kuin vangin paikka on vankila.

Kautta aikojen naisen kohtalo: oikeuksien puute täytetään velvollisuuksien paljoudella.

Jos miesten kesken ei puhuta naisista, niin ainakin ajatellaan.

Naissukupuoli on luonnossa miltei täydellisen omavarainen. Vain lapsenteossa tarvitaan lyhyeksi hetkeksi miehen apua.

Naiset ovat kaukonäköisempiä kuin miehet. Heidän näennäinen torjuntansa ja vastustelunsa oikeuttaa tarpeen tullen sanomaan että itsehän yritit ja aloitit.

Jos naiset todella haluavat päästä eroon seksiobjektin imagostaan, he menettävät parhaan neuvotteluvaltin ja painostuskeinon.

Kohta kun nainen suostuu miehen kanssa pysyvään parisuhteeseen, alkaa mies riisua häneltä niitä etuoikeuksia joista nainen on siihen asti päässyt nauttimaan.

Nainen voi korvata puuttuvan kauneuden älyllään. Pulassa hän on, kun puuttuu molempia.

Naissankari ja miestennielijä ovat sukulaissieluja, jotka kiertävät toisensa kaukaa.

Monet miehet halveksivat naissankaria koska sellainen heikentää heidän omia mahdollisuuksiaan, naiset taas  arvostavat  sellaista taitavana naissielun tuntijana ja ammattimiehenä.

Epäonnistunut avioliitto on onnettomuus joka ei kuulu edes tapaturmavakuutuksen piiriin.

Nainen on miehelle viihdyttäjä ja työntekijä, mies naiselle kitsas palkanmaksaja.

Ihmiskunnan elämän jatkuvuuden kolme perustekijää: ensimmäinen askel tuo nautintoa, toinen on myytti  ikuisesta elämästä  geeniperinnän kautta,  kolmas on maallisen perinnön ohjaaminen  lähiomaisille.

On harhaluuloa että seksin iloja olisi tarjolla ilmaiseksi. Pahimmillaan niistä seuraa  elinkautinen vapausrangaistus.

 Jos avioliitto olisi miehen keksimä, hän olisi sälyttänyt lasten elättämisenkin vaimon vastuulle. Jos se olisi naisen keksimä, hän ei olisi asettanut itseään palkattoman orjan asemaan. Jos se olisi Jumalan keksimä, se olisi täydellinen ja elämän ikäinen. Siis jäljelle jää vain yksi vastuuolento.

Äly on tunteitten vahtikoira, tosin usein sikeäuninen. Viisaus on suojeleva porttivahti, joka ei päästä epäilyttäviä sisään eikä ulos.